No nyt on juhlittu kahden päivän syntymäpäivät ja lepo on kyllä ansaittu :)
Maha on venytetty äärimmilleen, paikat on täynnä ihanaakin ihanampia
vaatteita odottelemassa syksyä ja leluja joilla on jo testattu monet leikit.
Lahjoista voin ottaa kuvia myöhemmin, mutta tässä hieman kuvasatoa synttäreiltä :)
Peppi sai oman tee setin ja sillä onkin keitelty kaiken maailman kahveja ja keittoja.
Huuliharppu oli kyllä kova juttu. Peppi pelkäsi pienempänä aivan kamalasti minun huuliharppuani. Alkoi ensimmäisestä soinnusta jo aivan lohduton huuto ja itku, mutta nyt Peppi on soitellut sitä ja tykännyt kamalasti. Piti siis hommata ihka oma huuliharppu jota saa soitella milloin vain :)
Oli niin jännä että piti mennä kihertelemään mummun jalkoihin :D |
Vähän meidän tarjoilua. Minun ja äitini tekemä kakkupöytä. Hyvää oli ja riittävästi.
Muffinsseja joka lähtöön :D
Voitin silloin joku aika sitten Ruttu-nuttu blogin arvonnassa ihanan palkinnon. Peppi sai palkinnoksi ihanan tunikan ja lupasin lisäkuvia kun saadaan synttärisankarille päälle. Noh, se ei ollut helppoa. Meillä on aavistuksen verran vauhdikas tapaus tämä malli joten kuvat on sen tyylisiä. Suurinosa oli alempana näkyviä jalka kuvia joissa ei mallia näy enää juuri ollenkaan, mutta tässä on parhaimmistoa :D
Tunika on kokoa 98cm ja Peppi käyttää tällähetkellä kokoa 92cm. Tätä voi jo pitää, mutta uskon että menee oikeinkin hyvin vielä talven yli :)
niin.... |
Syöttötuoli on myös yksi lahja joka saatiin. Peppi tykkää kokkailla ensin hellalla ruokaa ja sitten syöttää nukelle :D
Ja pitäähän niitä kakku kuviakin olla
Ensin hillityn rauhallisesti |
Sitten vähän vauhtia ja painetta hommaan
Lopuksi kädet mukaan jos se vaikka näin sammuisi!
Ja palkinnoksi kakkua :)
Vieraita oli paljon ja mukavaa oli. Peppi viihtyi ja tykkäsi lahjoistaan. Kavereita kävi ja kaikinpuolin oli onnistuneet syntymäpäivät. Ensivuonna uudestaan :)
Loppuun vielä kuva Pepistä ja ihanasta kaverista :)
Loppuun vielä kuva Pepistä ja ihanasta kaverista :)
Ihanaa synttäriä Pepille. Niin kauniita kuvia! Ja ihana nähdä tunika touhuissa mukana :) Kiitos!
VastaaPoista