Mutta se tärkein!
Me ostettiin Pepille ison tytön sänky!
Ajatella, meidän vauva luopu pinnasängystä... kauhee ku se kasvaa.
Eka yö on nukuttu siinä ja se meni pääpiirteittäin hyvin. Peppi nukahti ihan tavallisen kaavan mukaan, mutta kolmen aikaan kuulu kopsahus, Peppi haahuili olohuoneeseen (katoin silmäraosta) ja sieltä se haalautu minun viereen osottamaan päätä ja sano au. Isi kävi nukuttaan takasin. Viiden aikoihin kuulu ihan kamala kolahus ja kova itku perään. Isi meni katsomaan ja nukuttamaan pienen. Vähä ennen kaheksaa Peppi sitten kkömpi ylös itse sängystä ja tuli mun viereen heräilemään :)
Viime yöstä viisastuneina Pepille on sängyn alla patja pinnasängystä ja kunhan nukahtaa niin käyn kuromassa kirjan laidan aukon kohdalle.
Peppi on ollut aina kamalan liikkuva nukkuja. Pinnasängyn reunatkin on aina kolissu kamalasti niin tottahan se oli odotettavissa että tyyppi putoaa laidan yli. Mutta kyllä se siitä.
Tänään Peppi heräs puolentunnin päiväunien jälkeen juuri kun tultiin kotiovelle. Laitoin sitten unisen tytön omaan sänkyyn ja löin pullon kouraan. Kuulin kun pullo loppu ja Peppi ölisi, mutta päätin että osaa itte tulla pois sieltä. Vähänajan päästä tajusin että on kamalan hiljasta ja kun kävin kattomassa niin siellä se nukku pylly pystyssä :D Lapsi joka ei ole suostunu nukkumaan päiväunia sängyssä sitten viime syksyn. Ellei kauemminki aikaa.
Paljon ei ole kuvia, mutta tärkein näkyy kuvassa. Ja näkyypä se Pepin uusi penkkikin tuossa piirustuspäydän päässä tuo korkein jakkara.
Kovin on ikea painotteinen huone muuten :)
Näitä kuvia kun katsoo niin kyllä se joku tapetti tai edes väri maali olis ihana laittaa tuonne. Jotenkin kovin kolkot seinät vaikka väriä tulee vähän joka esineestä.
Mummun tekemä päiväpeitto ja tyyny jossa Pepin kuva. Sekä minun tekemä matto jossa pitsireunat vähän kupruilee. |
Kehykset jotka ostettiin Pepin kuville näkyy tuolla. |
Sinne se hyyty pienimäinen päiväunille :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti