sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Tivoli

Tänään oli ihanan kesäinen sää. Aamusta näytti että voisi tulla aavistuksen viileäkin ilma, mutta kun ulos pääsi niin HUH, siellä oli lämmintä!
Okei, oltiin ehkä vähän ylipuettuja kun lähettiin aamulla tivolliin, mutta eipähän ollut kylmä :D aina saa vaatetta pois päältä ;)

Päätettiin ottaa yksi lippu vain. Sitten olikin miettintä että mihin se käytetään. Päätettiin sitten että pomppulinna voisi olla se paras juttu. Vaatetta vähemmälle, kengät pois ja ei muuta kuin hyppimään! Hauskaa tuntu olevan, mutta kauaa ei Peppi viihtynyt tuolla. Ehkä pikkuisen yli hinta se 4e lipusta kun lapsi hyppi sen viisi minuuttia, mutta elämä on. Ja olipahan kokemus :)




Sitten lähdettiinkin käymään mummun ja papan tykönä kylässä. Ulkoilua ja kissojen jahtausta. Minä tietenkin otin ja kärähdin. Bebantenikaan ei lopettanut palamista, vaan kotona illalla olin sitten entistä punasempi. Aftersun:a naamaan ja kaulaan ja toivotaan parasta.

Peppi ei kuitenkaan palanu, hyvin suojattu. Pitänee kaivaa aurinkorasvat esiin jos se nyt aikoo sen kesän meille kerran antaa.

Hiekkakakkuja hietikolle. Mukavempaa kuin hiekkalaatikkoon.

Lakin ostin vissiin viime kesälle käyttöön, mutta kokoarvio meni
hieman pieleen niin käytetään nyt sit tänä kesänä :)

Meillä oli eilen Tinttu -kutsut. Oli ihania vaatteita, hyvää seuraa, pullaa ja Pepillä ihana leikkikaveri. Harmeja tuli ja kolhuja, mutta sitä sattuu. Vastapainoksi oli kädestä pitämistä, halailua, pussailua ja yhteistä touhuamista :)
Mutta vaatteita... Meille kotiutui Pepille synttärilahjana ihana lakki (siitä ei kuvaa sillä saadaan vasta synttäreillä) sekä synttärilahjaksi myös ihanat kettu potkarit (nämä otettiin jo käyttöön). Potkareista harkitsen jalkaterien avaamista ja resoreiden laittoa niin on mukavempi pikkuselle, mutta annetaan sen asian vielä hautua pääkopassa ;)


Äiti on rakastunut <3
Luulin että olisivat pienet Pepille sillä vyötärö näytti jotenkin pikkuselle. Kokeilin kuitenkin jalkaan kun oli oikee koko (86/92) ja kappas kummaa, olivatkin sopivat. Jopa isot. Peppi nykii lahkeita välillä. Nää on kyllä aivan ihanat. Olisin halunnu peikko housut ja hiiri haalarinki, mutta kaikki koothan on jo lopussa melkeinpä. Tämän kuun lopussa pitäisi tulla uusia kesä mallistoja niin katotaan sitten sieltä jotain kivaa haalaria syksyyn sitten.
Meillä on ollu Tintulta lohikäärme fleece haalari. Se on ollu ihana ja haluaisinki sellasen syksyyn/kevääseen. Kokeiltiin kokoja ja kun ei ollu lohharista oikeeta kokoa mukana niin kokeiltiin sit pupu haalaria.

Äitin rakas
 Näissä on malli muuttunut sellaiseksi että pyllyn ja masun kohalla kasvaa hirmusesti toi ympärysmitta. Tämä puku mikä on kuvissa päällä on vielä reilu Pepille. Lahkeet aivan liian pitkät. Tulin sitten siihen tulokseen että tämä on liian leveä malli meidän ruipelolle. Jätetään siis tälläkertaa väliin. Ehkä Tinttu muuttaa vielä malliansa hieman sopivammaksi myös hoikkeliineille.

Suloiset korvat ja hännäntöpö

Minusta tuntuu että Peppi kasvaa nykyään hurjaa vauhtia. Välillä saa katsoa omaa lasta niinkuin olisi ihan eri ihminen kuin eilen. Hiukset kasvaa, pituutta tulee lisää, sanoja löytyy enemmän ja itse yrittää enemmän. Tulossa äitin iso pikku tyttö.


Onneksi kuitenkaan ei liian isoja. Vielä kelpaa halit ja möyhäykset ja äitin apu hankaluuksissa.


:D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti