Erehdyinpäs päiväuni kävelyllä pankkiautomaatille. Oli tullu lapsilisät ja kun oli ihan lepponen sää kävellä (tihkutteli sillontällön) niin päätin että piipahdampas katsomaan keskustan ale hulinaa. Olihan siellä kivoja juttuja. Mukaan tarttui vain muutamia juttuja lähinnä syksyyn. Housut lähtevät heti huomenna palautukseen. ostin summassa kun arvon shoppailu kaveri ehti juuri nukahtaa. Näissä arvoin riittääkö tila vaipalle syksyllä, mutta on niin justiinsa näkönen tuo korkeus että en uskalla jättää. Käydään sitten syksyllä kokeilemassa housuja ihan sovituskopissa asti. Metsolan kypärälakki oli hyvässä alessa ja se on syksyyn odottelemassa. Koosta en ole ihan vakuuttunut vaikka oikea pitäisi olla. Peppi kun ei ala turhanpäiten mitään lakkeja sovittelemaan. Reiman nalle(?) lakki on odottelemassa pään kasvua syksyyn asti ja miksei talveakin. Kissa peili ja harja oli vähän niinkuin oho -ostos. Annoin Pepille ajankulua että viihtyy kierroksen ajan ja tajusin kassalla että sillä on vielä ne. Otettiin sit mukaan. Täytyyhän joka tytöllä olla kissa harja ja peili? Huivi on ihan nyt kesäksi ja koko on sen verran hyvä että menee varmasti ensi kesänäkin hyvin ja ehkä jopa sitä seuraavana...?
Toivossa on hyvä elää.
Peppi jakso ihmeen hyvin koko kauppareissun vaikkei ollu kenkiä mukana. Ajattelin että nukkuu koko homman ajan, mutta ajattelin väärin. Ihanan reippaasti jakso kuitenkin olla kärryissä. Jopa ilman lahjomisia ;)
Huivi pääsi tositoimiin heti kauppareissun jälkeen kun vaihettiin menopeli autoon ja lähettiin hakeen isin ostoksia. Sinne se tili sit meniki. Kamalan kuluvaa tuo raha o.O Se vaan jotenkin häviää. Olis vaan pitäny pysyy sisällä ja olla kattomatta sitä tiliä päivällä. Lompakko ainakin olis kiitollisempi.
Pepillä todettiin sitten taas korvatulehdus ja toinen tuubi yrittää pullahtaa ulos. Saa nyt nähdä onko tulossa sitten uusi leikkaus aika vielä tälle vuodelle :/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti