maanantai 18. kesäkuuta 2012

Laiskotusta ja viikonloppua

Tänään on kertakaikkisesti ollut laiska päivä. Herättiin Pepin kanssa vasta vähän ennen kymmentä!?
Tänään olisi ollut erään äiti ryhmän tapaaminen ainolan puistossa, mutta eihän sinne voinut lähteä kun satoi vettä ja tuuli niin etten kyllä halunnut näyttää nenää lähelläkään ulko-ovea.

Tältä näytti siis meidän aamupäivä :)

Erittäin rentoa keksin syöntiä :)


Välillä innostuttiin ja rakennettiin maja.



Peppi tuli siihen tulokseen että tänään(kään) ei nukuta päiväunia. Sehän tietenkin kostautu siinä neljän aikaan. Kiukku yllätti. Onneksi isi tuli kotiin ja voitiin lähteä käymään kärryttelemässä Lidlissä. Tuli mainokset päivällä ja niissä oli lapsille "crokseja". Mummulaan oltiin haaveiltu sellasia vara kengiksi niin nythän ne lähettiin hakemaan.
 Tuollaiset vaaleanpunaiset sieltä sitten kotiutui. Peppi käyttää kengissä kokoa 24, mutta nämä piti ottaa kokoa 23    o.O
vähän hassua kokoa siis ovat, mutta hyvät laittaa jalkaan. Kävelty ei olla näillä vielä, mutta eiköhän nämä ihan hyvät mummula kengät ole :)

Sitten pitikin käydä pumppaamassa huoltoasemalla renkaisiin ilmaa kun olivat niin tussut jo. Peppiä kiinnosti kun suhisi. Mutta vieläkään ei siis nukuttu.

Noh, kyllähän se uni sitten lopulta sai kiinni. Kaupan kassalla, puoli viideltä. Ei mikään paras aika. Meillä on pidetty huoli että Peppi herää päiväunilta viimeistään neljältä sillä muuten menee yöunille meno ihan hulluksi. Annettiin nukkua lyhyt matka kaupasta kotiin ja alettiin herättämään. Se ei ollutkaan niin helppoa. Peppi oli ihan lötkönä ja vaikka mitä höpötti/lauloi/Paavon laitto päälle/ herkuilla lahjo/hiero/silitti/taputteli niin ei mitään. Hitsi vieköön että nukkui sikiästi. Lopulta isi laitto Pepin maahan ja siihen sitten heräs. Kamala kohtalo kyllä oli, mutta heti kun lahjottiin että haetaanko pastilli (hammaspastilli) niin johan lähti puoleksi unessa oleva tyttö kävelemään kohti keittiötä :)
Saa nähä hymyilyttääkö enään illalla...



Viikonloppuna käytiin ulkoilemassa kun oli niin mukava sää ja yhdillä 2- vuotis synttäreilläkin piipahdettiin nopeasti. Kohtahan ne on meilläkin tiedossa. Jännää :D


Pikku poikaset kävi kattelemassa että eikö meillä ole ruokaa. Saivat pettyä tällä kertaa.

Uudet kengätkin saatiin. Anton&nina:ssa oli se -40% ale, mutta nehän on niin inhottavia että laittavat parin euron aleen kaikki kivat tavarat. Ryökäleet olivat laittaneet siis superfitt kengätkin alennukseen viidellä eurolla niin ei saatu huippu hyvää alennusta, mutta vähän sentään ja ihanat kengät. Minä olin sitä mieltä että nämä on isot, mutta myyjä katteli vähän sen näköisenä että mitähän tuokin ei ammattilainen tietää. Ihan hyvät nämä on ja Peppi kävelee mielellään. Eikä taida kapeampia malleja löytyäkkään kuin superfitt? Ja meneepähän varmasti koko kesän. Ihanat kukka kuviot. Yhdet pinkit olisin halunnnut, samaa sävyä kuin aurinkolasit, mutta niissä oli koot jo loppunut niin ne jäi saamatta.

Nyt vietetään sateista viikkoa ja toivotaan että päästään lämpimillä ilmoilla sateiden välissä hyppimään lätäköihin :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti