torstai 24. toukokuuta 2012

Lämpöstä päivää

Tänään on ollut täälläkin asteen lämpimämpi. Tai parvekkeella ainakin. Siellä oli 29 astetta ainakin mittarin mukaan. en sitten tiiä nousiko se siitä lisää, mutta paahtavaa siellä oli.
Käytiin aamulla ensin ulkona ja survoinpa taas liikaa vaatetta lapsi raukalle päälle. noh, eipähän ollu kylmä. ja sai siellä vielä ollaki toi puku kun varjosissa paikoissa kuitenki oli vilposta. 

Pallolle vähä vauhtia


Kun tultiin sisälle niin otettiin uima-allas käyttöön parvekkeelle. ei tosin oikeassa tarkotuksessa vaan laitettiin se täyteen palloja :) Kuvien oton jälkeen riisuttiin sukkiksetkin poissa. Olisi kyllä tarennut ihan ilkosillaankin, mutta sisällä sit taas oli vilposta (?!) niin piti olla jotain päällä. Istutettiinpa sit samalla kolmeen ruukkuun kukkia ja niitä nyt jännätään et alkaako kasvamaan mitään.



Mallailtiin tunikaa joka osoittautukin sitten pieneksi :/


Iltapäivällä sit käytiin isomummon tykönä. Sieltä löyty niin autoja kuin iso valtava nukke jonka syliin oli ihana istahtaa.


Autot pitää aina laittaa tuonne parkkiin :)

tarkkaa hommaa
Sinne ne sitten jäi

Oli niin hyvä tyyrätä pylly tuohon nuken syliin että :)

Siinä voi ottaa rennosti...
...voi antaa halin...
...voi antaa suukon...
.. ja sitä voi tuijottaa vakavana.

Vielä piti käydä puiston kautta :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti