torstai 31. toukokuuta 2012

Kuvien lähteet

Ajattelin valaista miksi osa kuvista on huonompi laatuisia kuin toiset. Eli kuvailen sekä kännykälläni että kamerallani.
Puhelin on merkiltään Samsung galaxi s2
ja kamera on Canonin EOS 1000D järkkäri.
Eri laatusia, mutta toivottavasti yhtälailla hyviä katseltavia :)

Pikku uhmailija

 Tänään on taas testailtu äitiä. Onneksi vähemmän kuin välillä. Aamun ulkoilu meni mukavasti. ei kummempia huolia. Kauppareissukin meni hyvin. Mutta se nukutus. Päätin viedä tavarat kotiin ja lähteä sitten nukuttamaan Peppiä. Ovesta ulos ja maitopullo kouraan. Kun maito loppu niin alko ihan julmetun kova, korvia riipivä, kaikkialla kaikuva huuto jostain varpaan päästä asti. Mulla oli vaunuista ulos pyrkivä (sivuttain pää edellä), pää punasena huutava, katseen vangitseva uhmaikänen. Aivan kamala. Hetken siinä sitten kävelin ympäriinsä rauhassa ja koitin sanoo ettei mitään hätää, mutta tuskin kuuli mitään kun huusi ja repi lakkia päästänsä. Sidoin lapsen kiinni vöihin ja rauhassa kävelin kotiin (en kehdannut juostakkaan :)
Ei nukuttu päiväunia. Ja sehän kostautuu. kauppareissulla Peppi otti ja nukahti autoon kuudelta. Onneksi oltiin jo tulossa kotiin lähellä niin kunnon älämölö pystyyn ja nenän tuuppimista ja tuloksena oli nuokkuva, välillä hereillä oleva, hyvin tympääntynyt taapero.
Mutta loppu hyvin kaikki hyvin.
Uutena uhittelu testailuna on että juodaan maitoa ja vähänajan päästä avataan suu ja annetaan kaiken maidon valua pitkin rinnuksia. tuttua? aivan hirmuisen hermoja raastavaa.
Eli siis, kolmen mekon jälkeen, kahden yöpuvun jälkeen, meillä on nukkuva pikku uhittelija onnellisena sängyssä paria tuntia ennen normaalia nukahtamis aikaa.
Huomista odotellessa ;)



Nää pitää aina käydä testaamassa ja äiti sydän läpättäen oottaa että antaako joku joskus periksi.

Pepin lempi reppu. Saatu jostain kaupanpäällisenä. Kuvaus hetkellä tyhjänä. Piti vaan saada mukaan :)

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Aamu sairaalassa

Elikkäs, nyt on käyty mutka sairaalassa. Aamulla oli herätys kuudelta ja laiteltiin kaikki valmiiksi. Seittemältä sit Peppi ylös ja kohti sairaalaa.

Isin sylissä oli hyvä matkata kohti osastoa

Siellä oli kaksi muutakin lasta jotka oli ennen meitä. Toinen hyvin itkunen, mutta toisen kanssa Peppi ehti jonkin aikaa leikkiä. Ilmottautumisen jälkeen meille kerrottiin mitä tulee ja Pepille laitettiin puuduttava rasva käteen jonka päälle tuli side. Molemmat kädet siis oli siteissä. Peppi oli tosi reippaana eikä välittänyt mitään laitosta, mutta arasteli vähän aluksi käyttää käsiään.



 Sitten olikin Pepin vuoro saada esilääkitys. Nestemäinen lääke ruiskussa johon oli sekotettu vähän vadelma pillimehua. Sen perään tuli vielä banaanin makuinen kipulääke. Esilääkityksen jälkeen olisi pitänyt istua sylissä tai olla sängyssä, mutta eihän meidän tyttö sellaista harrasta. Tuntu ettei lääkkeestä ollu mitään iloa. Vähän enemmän painoo tuli, mutta kyllä ihan yhtälailla pyrki juoksentelemaan.




Veimme Pepin niin pitkälle kuin saimme. Jouduin luovuttamaan aika nopeastikkin Pepin hoitajan syliin ja siitähän tuli huuto. Rimpuileva ja huutava lapsi vietiin siis leikkaus saliin, mutta onneksi oli oma riepu edes turvana :/
Hoitaja tuli kuitenkin sanomaan että kun pääsivät leikkaussaliin niin Pepinkin huuto hiljeni kun oli niin jänniä juttuja ympärillä.

Sen jälkeen olikin tunnin odottelu. Toimenpide kesti kuulemma viisi-kymmenen minuuttia. Kamalan kauaa joutu siihen nähen olemaan poissa meidän tyköö.
Menimme heräämöön hakemaan Peppiä tunnin päästä. Emme päässeet heräämöön vaan ovelle jäimme odottelemaan että hoitaja hakee Pepin. Sieltä näin ovenraosta Pepin ja siellähän se oli sängyssä pystyssä ja juoruili hoitajien kanssa. Peppi näki minut ja alkoki heti huuteleen mun perään. Lopulta toivat Pepin ja sain tytön syliin. Itkunenhan pieni oli ja huoneessa itku ylty kun oli kaksi meitä ennen ollutta lasta jo valmiiksi huutamassa siellä. Lähdimme sitten eri paikkaan rauhottumaan niin melkeen heti rauhottu Peppikin. Viimestään sitten kun sai toisen pullollisen maitoa, jäätelöä sekä pilttiä.


Joku kehtasi kutittaa :D

Saatiin siinä vaiheessa tippakin irti (Pepillä oli toisessa kädessä kaksi reikää peitetty ja toisessa oli yksi reikä jossa tippa) ja tilalle tuli ylettömän tyylikkäät laastarit, ainakin Pepin mielestä. Niitä jakso ihailla ja esitellä. Ihmeellisiä eläimiä kun oli paljon :)

Pääsime pois viisi tuntia tulon jälkeen. Pepillä oli leikkihuoneessa vähän hataraa vielä kävely, mutta se petrautu aika nopeeta.
Kaupan kautta kotia ja Peppi sai lohdutukseksi rusina rasian ja liikkumattoman kyydin hurjalla autolla (josta oli kova tappelu saada sitten tyttö pois).



Tämä löytyi molemmista käsistä. Niin ylpeä omistaja :)


Kaikinpuolin hyvä päivä. Pieni oli reipas ja putket onnistu laittaa hyvin. Nyt vaan toivotaan että ne pysyy ja auttaa :)

Ps. En ole vielä täysin tyytyväinen vesileimaan joten pieniä muutoksia tulee luultavasti jatkossa :)

Pss. Unohdinpas mainita. Kun tultiin lopulta kotiin niin otin mainokset olohuoneen lattialle, laitoin Pepille Paavoa pyörimään ja heittäännyin mahalleni lukemaan lehtiä. Alko silmää painaan niin pistin pään käsiin ja päätin katella paavoa Pepin kanssa. Huono idea. Heräsin jonkun ajan päästä käsi täysin puutuneena ja Peppi syömässä ruokaa keittiössä isin kanssa o.O
Haalaannuin sit nukkumaan sänkyyn ja vedinkin parin tunnin unet :D Tais olla äitille se raskain päivä ;)

tiistai 29. toukokuuta 2012

Pieni tauko opetellessa

Olen kuullut nyt pariltakin blogilta että kuvia, niin lasten kuin aikuisten, on varastettu ja käytetty täysin sopimattomilla tavoilla. Nyt siis opetellaan vesileiman teko ja huomenna palataan asiaan. Vaihtoehtona oli salata blogi, mutta toivon että sitä ei tarvitse tehdä vaan pelkät vesileimat riittää pitämään Pepin suojassa.

Nyt kuitenkin jännitetään Pepin huomista leikkausta. Onneksi ei ole kuin korvien tuubitus, mutta silti äitiä jännittää ja ehkä vähän hirvittääkin. Huomenna siis palaillaan vesileimojen ja sairaala kuulumisien kera.


Ps. Kiitos kun olette käyneet lukemassa blokiani ja kiitos ihanille ihmisille jotka olette liittyneet lukijoikseni :)

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Helluntaita vietellessä

Tänään ollaan ulkoiltu ja leikitty parvekkeella. Ihan siis perus sunnuntai päivä.


Puuta piti käydä tutkimassa hyvinkin läheltä. uusi tuttavuus.

Isin kanssa oli hyvä katella kun ihan vieressä istuskeli iso pallo lintu. Se vaan istu siinä ja pesi itteensä. Ei olis mahtunu kämmenelle. Ei aavistustakaan mikä se oli, mutta iso kuitenkin :)


Päikkäreiden jälkeen olikin hyvä aika vaihtaa t-paita päälle (eiks se oo ihana!), laittaa tukka ponnarille ja alkaa touhuta.

Ensin hieman piirrettyjä että herää kunnolla.

Sitten saippuakuplia puhalteleen. Välillä piti vilkasta kungfu bandaa.
Tuo Lelu joka näkyy tuossa alareunassa, on sellanen palloja lennättävä norsu. Se on kyllä ihan huippu kapistus. Peppi tais saada sen nimpparilahjaksi. Sillä on ihana lennätellä niitä palloja, se soittaa kivoja lauluja, siinä voi lennättää ilmapalloa joka jää levitoimaan siihen päälle ja sillä voi puhaltaa kamalan ison määrän saippuakuplia! Ihan huippu monikäyttönen vempele siis. Mitähän muuta se osaa tehä? :)

Peppi sai ihan ittekkin puhallettuu kivoja palloja.


lauantai 26. toukokuuta 2012

Mummulassa

Tänään aamulla heräiltiin kaikki melkeen samoihin aikoihin. Minä jälkimmäisenä kuten melkeinpä aina :) Aamulla hurautettiin pikaseen koneellinen pyykkiä kun eilen illalla ei enää ehitty.

Ensin piti tietysti kaunistautua peilin edessä

 Sitten lähettiinkin kohti mummolaa. Siellä ei ollutkaan kuin mummu vaan kissojen kanssa, mutta eipä se meitä haitannut.

Uusi takki ostettiin juuri oikeaan aikaan. Ilma oli liian kuuma haalarille, mutta liian kylmä tuuli pelkälle hupparille.




Mummu oli ostanut Pepille kivoja uusia juttuja. sieltä löyty sellasia ihania vanhan aikasia piikki palikoita. Niitä saa toisiinsa kiinni niiden piikkien avulla. En nyt millään muista niiden nimeä, mutta ihanan värikkäitä palikoita kuitenkin :) eipä tullut kuvaa niistä eikä kyllä uusista katuliiduistakaan joita mummu osti. Koko mummolan sisäpihan asfaltti tuli täyteen mitä ihanimpia ja värikkäimpiä kuvia. Värit on hommattu Anton&nina liikkeestä. Värejä tulee paljon, ovat isoja ja hyviä pieneenkin käteen sekä ihanan täyteläisen värisiä. Eivätkä kyllä kalliitakaan, 4e Iso purkki isoja värejä.



Naruja piti väistellä vähän kokoaja, mutta välillä se kävi jopa kivasta leikistä :)

 Mutta piirtelyiden ja palikoiden lisäksi leikittiin hiekkalaatikola, jahdattiin kissoja (mikä on ehkä vähän epäreilua sillä kissat on narun nokassa eivätkä pääse juuri pakoon), täytettiin juuri ne kukkapurkit hiekalla joihin mummu oli aikonut istuttaa kukkiaan, työnneltiin nukenvaunuja, pelastettiin pallo pensaista ja vierailtiin isomummun tykönä. Paljon on mahtunut yhteen päivään ja meinas päivä loppua keskenkin :) 



 Ennen päiväunia työnneltiin vielä tyhjiä kärryjä, mutta mystisesti kun Peppi heräsi niin oli ilmestynyt ihka uusi vauva jota päästiin heti pukkelemaan. Ja tuttipullokin oli niin päästiin mammaa antamaan pienelle.
Tuo babybornin yksivuotiaista ylöspäin tarkotettu nukke on kyllä ihan huippu. Se on pieni, kevyt, hylkii likaa (on hypitty kuralätäköissä), sen voi pestä ja ottaa kylpyynkin mukaan jos haluaa ja se on ihan kivan näkönenki. Vauvanuken näkönen. Ainoo miinus on että sillä on housut aivan liian lyhyet. Housut eivät yllä kuin just ja just pyllyn yli ja jos satut sentinkään liikauttamaan nukkea tai koitat saada sen istumaan niin housujen vyötärö laskeutuu nuken pyllyn alle. Onneksi on ompeleva mummu joka on luvannut tehä nukelle mekon niin ei ihme housut enää häiritse. Ja siis meillä on näitä nyt kaksi kappaletta. Toisen Peppi sai yksivuotis synttäreillään ja se on kotona sekä nyt on toinen joka jäi asustelemaan mummulaan.

Vaunut olis tarkotus hioa ja maalata, mutta saapa nähä saako sitä aikaseksi.
Vaunut ovat minun omat vanhat nukenvaunut muinaiselta ajalta.







perjantai 25. toukokuuta 2012

Shoppailu päivä

Tänään olikin sitten shoppailu päivä Zeppeliinissä. Kaks ja puoli tuntia sinne vierähti ja mukavaa oli. Peppi juoksi pitkin käytäviä ja välillä kävi ostoskärryissä tankkaamassa maitoa, rusinoita tai muuten vaan keräili voimia.
Oli meillä oikeestaan päämääräkin siellä. Ostettiin Pepille Popitista windfleece. Nyt näille keleille täällä pohjosessa ettei tarvi haalaria pukee, mutta jotain lämmintä sentään ja sit kun otin pikkusen reiluhkon koon niin menee ens syksynä ja keväänäkin (sormet ristiin ja koputus puuhun).

Popitti on hoksannut hyvin laittaa sinne sellasen ryömimis putken ja ihanan junaradan niin saa äiti rauhasa katella ja sovittaakkin vaatteita kun pieni on keskittyny ihan muuhun hommaan :)
Mä olisin halunnu sellasen ihanan pinkin, mutta kun ei ollu niin ostettiin sit isin valinnan mukaan väri. Sattu oleen just se eco malliston takki niin tulipahan sit maksamaan vähä enempi kuin perus, normi, tavallinen takki. Mutta onhan se kiva ja menee pitkään.

onhan se iso, mutta pidettävä.

Ja tottahan se piti ite saada kantaa oma kassi kun kappahallista poistuttiin. Keräili huomiota ja yks papparainen siinä totesi et on pikkusellakin oma kassi :)

Villervallan jumpsuit päällä

Nättiä lasia piti ihailla välissä

Autolla ajeluahan ei saa missään nimessä unohtaa. Kaverin mikkiin piti välillä ölistä ja pitihän sille kaverille halikin antaa.


Pois alta mä TULEN

Tällasia ihanuuksia sieltä sitten kotiutu. Norsu paitaa kiertelin hyvänkin tovin ja kiersin kaupan moneen kertaan ja aina palasin siihen takasin. En vaan voinu jättää kauppaan roikkumaan. On niin sulosen näkönen, ihanan pehmonen, joustava ja mukavan ilmava kesäksi.


Valitan nurinkurista kuvaa. Blokkeri kääntää sen väärin enkä saa sitä mitenkään tulemaan oikeinpäin. Toivottavasti tuosta nyt jotain selkoo ottaa.

Farkut on Kappahlista. Vierastan tollasella vyötäröllä olevia farkkuja Pepillä, mutta käytiin sovittamassa (ekaa kertaa Peppi pääsi koppiin sovitteleen vaatteita) niin oli tosi mukavat jalassa, pehmoset ja joustavat ja vaippa mahtu just hyvin sisään ja jäi vielä vyötärölle sopivasti kasvunvaraa.
Vaikka kuuma kesä on tulosa niin kyllä noita tulee käytettyy kun nytkin saa olla vielä pitkät housut et tonne ulos viittii etes nenän työntää.

torstai 24. toukokuuta 2012

Lämpöstä päivää

Tänään on ollut täälläkin asteen lämpimämpi. Tai parvekkeella ainakin. Siellä oli 29 astetta ainakin mittarin mukaan. en sitten tiiä nousiko se siitä lisää, mutta paahtavaa siellä oli.
Käytiin aamulla ensin ulkona ja survoinpa taas liikaa vaatetta lapsi raukalle päälle. noh, eipähän ollu kylmä. ja sai siellä vielä ollaki toi puku kun varjosissa paikoissa kuitenki oli vilposta. 

Pallolle vähä vauhtia


Kun tultiin sisälle niin otettiin uima-allas käyttöön parvekkeelle. ei tosin oikeassa tarkotuksessa vaan laitettiin se täyteen palloja :) Kuvien oton jälkeen riisuttiin sukkiksetkin poissa. Olisi kyllä tarennut ihan ilkosillaankin, mutta sisällä sit taas oli vilposta (?!) niin piti olla jotain päällä. Istutettiinpa sit samalla kolmeen ruukkuun kukkia ja niitä nyt jännätään et alkaako kasvamaan mitään.



Mallailtiin tunikaa joka osoittautukin sitten pieneksi :/


Iltapäivällä sit käytiin isomummon tykönä. Sieltä löyty niin autoja kuin iso valtava nukke jonka syliin oli ihana istahtaa.


Autot pitää aina laittaa tuonne parkkiin :)

tarkkaa hommaa
Sinne ne sitten jäi

Oli niin hyvä tyyrätä pylly tuohon nuken syliin että :)

Siinä voi ottaa rennosti...
...voi antaa halin...
...voi antaa suukon...
.. ja sitä voi tuijottaa vakavana.

Vielä piti käydä puiston kautta :)