Työt loppui sunnuntaina ja sen jälkeen oon käynyt molempina päivinä shoppailemassa. Tänään jopa kahdesti kun ensin aamulla keskustassa ja illalla zeppeliinissä.
Tässä vähän kurkkausta ostoksiin
Kaikenlaista on tarttunut mukaan. Perus puseroita, body 92cm koossa, mutta venyy tosi hyvin niin jospa menisi Pepille talven yli. En tykkää aluspuseroista kun niiden kanssa on aina selkä paljaana vaikka kuin tukkis housun sisään helman niin mielelläni pidän vielä bodya Pepillä niin kauaa kuin on mahdollista (varsinkin kun meillä ei vielä pottailla).
Housut ei näy kunnolla (kaikki matolla olevat ovat märkiä juuri pyykistä tulleita niin värit on tummemmat kuin oikeasti ovat) mutta ovat todella joustavaa tumman farkun väriset legginssit/kapeat farkut. Meille tarvittiinkin sopivia farkkuja kun niitä meillä kuluu eniten ja ne viime kertaiset farkku ostot talvea ajatellen eivät oikeen menneet nappiin kun koko olikin reeeeilusti isompi kuin oletin. Ne siis odottaa hamaa tulevaa :)
Sukkiksia tarvittiin ja niitä ostettiinkin heti kahet kun löyty kivan pirtiän raitasta ja yhdet sukatkin löyty.
Kissa t-paita löyty Metsolasta. Ikinä en siellä ole tuollaista nähnyt, mutta nyt se
osui ainoana kappaleena silmään ale tangosta. Se ei ole noin kirkas kuin
kuva antaa ymmärtää vaan sellainen ihana vanhan aikaisen värinen. ja
juuri oikea kokokin oli. Menee jo nyt, mutta menee varmasti vielä ensi
kesänä :).
Vihreet pökät on harkkahousut. En tiedä onko tuollaisista
mitään iloa/apua, mutta kokeillaan. Ei meillä sinänsä ole kiire
kuivaksi opettelussa. En halua pakottaa Peppiä jos ei ole toinen vielä
valmis pottailemaan. Kyllä me vielä joudetaan vaihtamaan vaippoja. Mutta
Peppi tykkää olla välillä pelkillä pikkareilla ja kun se potta on vielä
hirveä kapistus niin niitä vuotoja tulee ja yleensä omaan
telttaan/matolle tai muulle erittäin hankalalle puhdistettavalle
alueelle. Joten jos näistä olisi sitten jotain iloa niille vilvoittelu
kerroille kun ollaan vaipatta. Katsellaan ja kokeillaan :)
Tänään alkoi myös kerho. Oli mukava käydä ja Peppi juoksenteli koko kaksi tuntisen edestakaisin ympäri tilaa kaverin kanssa. Pulla hamsteri kävi varkaissa pöydän nurkassa ja pulla vati pitikin siirtää kauemmas reunasta :D
Tästä se kerhoilu ja syksy lähtee. Tuntuu että syksykin on vaan hyökänny yön aikana kimppuun kun kaikki puut ovat osittain tai kokonaan keltasen ruskeita, marjoja näkyy metsissä, kyyyyylmä ulko ilma puree vaatteiden läpi ja pimeää tulee ennenkuin ehtii edes tajuta. Mutta en valita, syksy on mukavaa aikaa ja todella kaunista. Pitää vain hommata itselle tarpeeksi vaatetta että siellä ulkona tarkenee olemaan pitempiä aikoja :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti