maanantai 29. huhtikuuta 2013

Ompeluksia

 Taas on tullut ommeltua vähän sitä sun tätä. ähinnä kesäksi uutta kivaa.


 Saumanvara ompelu sivulla (fb:ssä) oli taas perjantai haaste ja siinä oli haasteena tälläkertaa päähän. Eli mitä tahansa mikä tulee päähän josain muodossa. Tein siis pipon (varsin omaperäistä ;) ).
Tarkotus oli tehdä yksi pipo ja jos aikaa jäisi niin sitten vielä lieri lakki.

En ehtinyt sitten tehdä kuin sen pipon. Kaksi tuntia oli kyllä aikaa, mutta kun tollotin telkkaria sen ekan tunnin ja toisen aikana purin saumurin jälkeä niin ei siinä sitten enään ehtinyt toista alkaa ajatteleen.
 Koko on lakissa 50 ja P:n pää on nyt 49,5cm eli luulisi olevan juuri hyvä. Mutta mutta... lakki ei yhtään veny, mutta mahtuu minun n. 56 senttiseen päähän ja P:n päässä pyörii vaan ympyrää. Mikä masennus. Pitää koittaa löytää toinen ohje jolla tekee pienemmän ja laitan tämän odottelemaan jos isompana kelpais P:lle.

 Norsukankaita on tullut ostettua muutamia kun ovat niin hauskoja ja P tykkää niistä. Molemmat on kokoa 92cm ja tehty 98cm vaatteita käyttävälle. Molemmat on reiluja vielä, joten ob:n kaavat on kyllä tosi reiluja.

Ylemmästä otin 9cm mitasta pois niin että siitä tuli tunika/t-paita. Pitkänä mekkona näytti vähän yömekolta. Näin on hyvä niin sukkisten kuin farkkujenkin kanssa :)

Alempi oli muuten ihanan nopea surautus, mutta nepparit(!), voi että osaskin ottaa päähän. Kaikki muut meni niin nappiin, mutta kaksi viimeistä meni vinoon ja iski jo kamala epätoivo että täysin valmis vaate pitää nakata nyt roskiin. Onneksi kysyin apua ja ruuvimeisselillä lähti nepit kohtuu siististi irti ja nyt on uudet nepit paikallaan :) Tästä tuli tosi kiva tunika- mekkonen.


Pesukarhu tunika on ollut valmiina jo hieman pitempään ja tämä on ollut tekeilläkin jo pitkään, mutta viimein valmis. Pikkuinen tasku piti tehä eteen pienille aarteille. Reunustin taskun pitsillä. Pitsi on nättinä yksityiskohtana, mutta myös peittämässä pientä reikää jonka onnistuin leikkaamaan taskun viereen leikkoessani ylimääräisiä saumanvaroja pois.

Taas on läjä valmiina, mutta toinen samanmoinen (ellei enemmänkin) odottelee puoli valmiina ja moooonta kangasta odottelee leikkaamista vielä :)

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Touhua


 On keretty tehä vähän vaikka mitä tässä viikkojen aikana. Tässä muutamilta päiviltä vähän kuva maistiaisia :)



 Lätäkkö leikit on ollut suosiossa sillä lumet on sulanut aika tohinalla nyt viimeaikoina. Tästä kuvasta pari päivää niin tuolla puistossa ei ollut enään kuin pari pikku lumi kasaa ja muuten jää ja lumi oli sulanut pois kokonaan :) Mukavaa on kun tulee kesä, mutta nämä vesisateet ja jäätävät tuulet voisivat jo pikkuhiljaa väistyä.
Olisi mukava nauttia lämpenevistä kevät päivistä, ruohon tulosta ja kukista joita jo pilkottaa muutama tien varressa (taitaa olla jotain pääsiäis kukkia vähän aikataulusta myöhässä).

 Kaupoisa on myös pyöritty. Isossa kauppakeskuksessakin kuluu monta tuntia ilman että tarvii tuhlata yhtään rahaa. Senkuin käy kaikki autot ynnämuut karusellit läpi (kuiva ajamassa) ja kauppojen leikkipaikat on hyviä leikki tiloja kun äiti esittää tutkivansa vaatteita ja välillä käy vaivihkaa leikkimässä sovituksen varjolla vieressä niin johan aika kuluu ja hauskaa on :) Jos menee kauppakeskukseen juuri kun se on auennut (niin että kaupat ovat vasta aukeamassa) niin saa pitkät käytävät aika hyvin itselleen ja jos ottaa superpallon tai muun pikkupallon mukaan niin saa ihan älyttömänä hupia aikaan kun sen perässä juoksee edestakaisin :D

 Peppi on opetellut myös kuvaamista kännykälläni. Kuvat ovat itseasiassa jo todella hyviä naamaotoksia, mutta tässä muutamia ei niin täydellisesti tähdättyjä esimerkkejä :)
 Kuvaaja itse. Innostui kun käänsin kameran niin että näkee oman naaman kun ottaa kuvaa (sisä kamera).









lauantai 20. huhtikuuta 2013

Ompeluksia

Pari mekkoa on taas valmistunut. Tai oikeastaan jo jokin aika sitten. P:llä oli päällä tuo tiikerimekko nimipäivillään. Taitaa olla oikeastaan essu kun on auki takaa. Ihana kangas. Löytyy niin paljon että saan itsellenikin paidan tuosta. pitää vaan päättää että onko se sitten t-paita vai pitkähihainen yksivärisillä hihoilla...




Tämä toinen mekko on tehty Mekkotehdas- kirjasta. Ekat kuminauha rypytykset ja oli muuten sikahelpot. En olisi uskonut jos joku olisi väittänyt helpoiksi ennen aloitusta. Isohan tämä on vielä kun tuo meidän tyttö on sen verran ruipelo. Mutta kesään on vielä aikaa ja

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Haaste

Sain ensimmäisen haasteeni :)
Tämä tuli Kiroileva kissa blogista.

OHJEET
Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, jolla on alle 200 lukijaa.


1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista!


11. Asiaa minusta
1. Minulla on yksi tytär
2. Pidän ompelusta
3. kudon mielelläni lapasia ja pipoja
4. Olen ammatiltani lähihoitaja
5. Paras työpaikka jonka tiedän on Oys:n keskola
6. Rakastan herkkuja
7. Inhoan kahvia
8. Alan olemaan kypsää kauraa työelämään
9. Olen hulluna lastenvaatteisiin
10. En tykkää yhtään hommata itselleni vaatteita
11. Tykkään istua joukossa ja vain kuunnella muiden juttuja.

Kiroilevan kissan kysymykset minulle:

1. Pidätkö ruuanlaitosta?
Jonkinverran. Mielellään tekisin maukkaampaa ruokaa ja oonkin kierrelly saalistajan lailla yrttihyllyjen edessä, mutta aina lähtenyt pois paljain käsin kun en tiiä mitä ottaisin :)

2. Onko sinulla sisaruksia?
Yksi veli

3. Luetko sanomalehtiä?
Nykyään erittäin vähän. Kotia ei tule mitään ja netissä en lue mitään kuin ehkä kerran kuussa. Tyhmä veto sinänsä kun en sitten tiedä koskaan mistä milloinkin on puhetta.

4. Mikä ihmisissä ärsyttää?



juuri nyt ei ärsytä mikään niin vaikea keksiä... ehkä välinpitämättömyys vois olla kuitenkin sellainen mikä ärsyttää eniten yleensä.

5. Entä mikä ihastuttaa?


Ystävälisyys ja huomaavaisuus.

6. Mikä muumihahmoista olet?
jaa-a... nuuskamuikkusen, haisulin ja nipsun sekotus..?

7. Mieli musiikkiasi?
pop

8. Mitä mieltä tatuoinneista?
Liika on liikaa, mutta yksittäiset hyvällä maulla tehdyt on oikein nättejä (en niin välitä naamakuvista)

9. Lempi ravintola? Ja lempi annos siellä?
en ole kauheesti kuljeskellu ravintoloissa viimeaikoina niin vaikee sanoo. Ehkä mäkkäri ja siellä bigmac :D (pitänee vihjailla tuolle toiselle osapuolelle että tää on jo kertakaikkisen noloo. että josko mitenkään viittis viiä mut johonki niin ens kerralla voin sanoo jotain fiksumpaa ;) )

10. Lemmikkisi?
Eipä ole tällähetkellä. Gerbiili olisi kyllä aikast ihana.. tai joku vastaava pikkunen.

11. Miten hemmoittelet itseäsi?
ompelemalla, kattomalla telkkaria. käymällä kirpparilla, istumalla koneella. Hieroja on erittäin harvinaista herkkua, samoin kuin kampaamo.

Minun kysymykset haastetuille:
1. Kauanko olet pitänyt blogia?
2. Lempi eläin?
3. Teetkö mitään käsitöitä?
4. Paras jäätelömaku?
5. Mitä odotat kesässä eniten?
6. Kuvaile itseäsi yhdellä kirjaimella?
7. Onko sinulla lapsia?
8. Lempi väri?
9. Oletko käynyt ulkomailla?
10. Uskotko kummituksiin?
11. Paras hetki päivässäsi?

Tämä haaste lähtee seuraaville:
http://mylittlenutmegs.blogspot.fi/
http://kutikutimiiu.blogspot.fi/
http://taikinanaama.blogspot.fi/
http://valeaiti.blogspot.fi/
http://pompannappisilma1.blogspot.fi/
http://epataydellinennainen.blogspot.fi/
http://intoilijana.blogspot.fi/
http://arjentakaa.blogspot.fi/


tiistai 16. huhtikuuta 2013

Puhetta

Meilä on alettu puhumaan yhä vaan enemmän. kauan kesti puheen alkaminen, mutta pikkuhiljaa tasaisesti on alkanut tulemaan juttua enemmän ja enemmän. Voi olla että suurimman osan jutuista ymmärrän vielä ainoastaan minä (koko päivä kun ollaan kahestaan niin alkaa yhteinen kieli löytymään kummasti). Mutta hyvää vauhtia muutkin alkavat ymmärtää.
Tämän hentken lempi sana taitaa olla "auttaa, (h)jooko?". Joka asiassa olisi kiva auttaa ja aina tuo jooooko, tulee perässä. Ollaan opeteltu myös pyytämään että saisinko. Yleensä pyyntö kuulostaa tälle "(h)saisin, Joo!" Eli ei ihan nappiin. mutta nyt olen muutaman kerran kuullut niiiiin sydäntä särkevän pyynnön pienen lapsen äänellä "äiti, haitinko, jooko..?" ja koiranpentu silmät napittamaan viiden sentin päähän omistani :) Kyllä se osaa kietoo äitinki pikkusormen ympäri. Isä on jo kiedottu.

Osaa muuten vielä kiukutella aika lahjakkaasti. Lempi puuhaa on juosta karkuun, heittäytyä makarooniksi, päristellä ja sylkeä ja kaiken keskellä nauraa kuin olisi elämänsä hauskinta aikaa. Hokee vaan että hauskaa. Toinen mitä on oppinut sanomaan on "iikee" eli ilkee. Haluaa olla ilkeä ja käyttäytyy sen mukaisesti. Kertakaikkisen raivostuttavaa pukemisen yhteydessä kun mikään harhautus ei auta. toinen mikä ärsyttää on nämä kaiki yhdessä julkisella paikalla. Vaihe. kyllä. mutta tällähetkellä se on koko elämä joten pännii. Pitää vaan niinä hetkinä miettii sitä koiranpentu ilmettä ja vienoa pyyntöä ;)

yoshi on kiva peli ;)

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Ompeluksia

Taas on tullut ommeltua. Kokoajan on tekeillä vähintään kolme vaatetta kerrallaan joten näitä riittäisi kuvattavaksi enemmänkin, mutta tässä nyt taas muutama :)

 Kevääksi tuli takki ommeltua. Puuvillaa päältä ja vuorena. Takissa on pitkät hihat joten menee vielä syksylläkin hyvällä tuurilla. Kevät/kesä takiksi kuitenkin tarkoitettu kun ei ole kummempaa vuorta.
 Kuvaus sessio oli jokseenkin vauhdikas :)

 Sain ostettua vanhat rattaat netti kirppiksen kautta ja päällystin ne uusilla kankailla. Tämä kangas oli kirpparilta ostettu testi kangas ja oikea kangas on vielä leikkaamati. Tämä on vahakangasta joten on helppo pyyhkiä nyt keväällä tulevat liat pois. Kaavaa pitää kavennella joten hyvä että tein testi kappaleen.
Eihän nämä tällaiset rattaat ole yhtä hyvät kuin meidän emmaljungat, mutta on pienemmät kuin isot yhdistelmärattaat joten kesäksi tulevat käyttöön. P on jo niin iso ettei tarvi enään kohta rattaita, mutta pitkillä matkoilla on hyvä olla mukana tai joutuu kantamaan sylissä (kantoreppu olisi tietty hyvä tässä vaiheessa) joten kärryt kulkee vielä mukana ainakin tämän kesän.

 Osallistuin fb:ssä olevaan ompelusivuston haasteeseen. Haasteena on joka perjantai tehdä kahdessa tunnissa märätyistä materiaaleista jotain kivaa. Edellisellä kerralla oli raita kangas ja nyt oli puuvilla. Materiaalia pitää käyttää joko kokonaan työhön tai osittain. Ja viime hetkellä tulee yllätysmomentti joka tälläkertaa oli joku nauha. Minulla oli ideana mekko kanttinauhoilla joten nauhat oli listalla jo valmiiksi.
Ihan ei tullut valmista kun kaavat olisi saanut olla valmiina, mutta hoksasin sen liian myöhään ja aloin piirtelemään omasta päästäni kaavoja aloitus ajan jälkeen. Valmista ei siis tullut, mutta melkein. Toinen kantti jäi kääntämättä toiseen kertaan ja helma kantti jäi ompelematta. Helmaan ei kyllä ole tarpeeksi kanttia joten joko pitää mennä ostamaan lisää tai sitten pitää vain kääntää helma, mikä ei sekään olisi huonompi idea.
Keskeneräisen sovitusta :)

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Muutenvain kuvia

Kuvia menneiltä viikoilta :)

 Tein ruuaksi uunilohta ja ranskalaisia. Laitettiin kalan päälle sitruunaa ja oli muuten hyvää. Ette ikinä arvaa mikä P:n mielestä oli aterian paras herkku ;)
Olis syöny tuon kuorineenpäivineen jos en olis estäny. Tyyty sit vaan nuolemaan sitä haaveileva ilme kasvoilla xD
 Ollaan oltu luovia. Yksi ilta maalattiin koko tyttö ja suihkun kaakelit vesiväreillä. Ja hauskaa oli :)
 Muovailtukkin on ja pitihän siitä äitin tekemästä dinosta ottaa kuvakin muistoksi.

 Ommeltukkin on. Nämä eivät ole pari, mutta satuivat valmistumaan yhtäaikaa niin kokeiltiin yhdessä niitä että kokeilu kertoja tulisi vähemmän (P ei ole oikeen hyvä sovittelemaan vaatteita ellei saa jotain lahjonnan tapaista seurauksena). T-paita on neulosta jossa on minun ihka ensimmäinen kaaritasku. Oli yllättävän helppo tehdä. Teen kyllä toistekkin.
Ja maatuska hame on viipalehame eli on täysi ympyrä pyörähtäessä. Vähän ehkä sekava minun makuun, mutta tulossa on vielä musta t-paita jossa on ehkä tätä kangasta olevat hihat niin se rauhoittanee tuota sekameteliä sitten kesällä :)

Sain ihanan uuden hyllyn ompelu tilaani. Piti tänne tulla hehkuttamaan. Melkein kaikki mahtuu sisään. Langat on ainoat jotka jäi ulkopuolelle. Kankaat ja ohjekirjat mahtui sisään. Nyt vaan pitäisi loppu huonekkin saada yhtä kivaan järjestykseen :)