tiistai 15. tammikuuta 2013
Ompeluksia ja muuta
Nyt on ommeltu pieniä ompeluksia ja vähän isompia valmiiksi asti. Nyt olisi työnalla P:lle huppari. Saa nähdä miten onnistuu. Palat on leikattu, mutta karmaiseva epäilys iski että onnistuukohan tuo nyt ollenkaan.
Nukke sai ruokalapun. Käännettävän sellaisen :) Toinenkin on valmistunut vaaleanpunasävyisenä ja matkaa mummolaan seuraavalla reissulla.
Huomatkaa erittäin hieno tutti jonka P keksi :D Piirrustus alustan leimasin
Sitten on tullut ommeltua valmiiksi mekot/tunikat. Samalla kaavalla tehty, mutta hihat on erilaiset. laitoin nyt resorit kaula-aukkoon ja hihansuihin tuohon toiseen jonka ajattelin jättää paljaaksi. Helman jätän noinkin rosoiseksi eli en sitä käännä (ellei ala josain vaiheessa häiritä. Kaula-aukko onnistui paremmin tuossa alemmassa kun tein pienemmän. Molemmat kuitenkin oikein pidettäviä ja varmasti mukavia keväällä/kesällä. Farkku mekkokin pääsi kuvaan valmiina. Vähän aaltoilevan näköinen tuo pitsi reuna, mutta ihan suora se on luonnossa :)
Ostin paketin jossa oli haluamani kankaan lisäksi palomies kangasta. Siitä en osaa P:lle tehdä mitään (vähän liian poikamainen), eikä kangasta ollutkaan paljon, joten kokeilin ensimmäisiä vauvanlakkejani. Kaksi tuli ja vielä yhtiin tumppuihin olisi kangasta. Ei parhaimmat mahdolliset kun en kanttauksen kanssa ole vielä sinut, mutta täysin toimivat ja yleisilmeeltään oikeinkin hyvät :)
Kävin vielä kangasvaihtareilla P:n kanssa eilen. Otin mukaan läjän palasia joita en käytä itse ja sain tilalle näinkin ihania kankaita. Pinkki kirafi on ainoa joka ei oikeastaan ollut tulossa meille, mutta kun toinen halusi minulta isomman palasen kangasta niin pingviinin kaveriksi lähti häneltä meille toistakin eläintä. Hurmuri (keskimmäinen) oli sellainen kangas että kiertelin ja kaartelin ja vakuutin itselleni etten sitä tarvitse kun on niin tumma väri. Ei sitä edes ole sen vertaa että saisin P:lle puseron (virheraitoja eka kymmen senttinen) joten miksi ottaisin sen. Kiertelin sitä pari tuntia ja lopulta kun oltiin lähdössä päätin että sen on muutettava meille. Onneksi kukaan ei ollut ehtinyt ottaa sitä (vaikka moni muukin tuntui hiplailevan sitä) ja hurmurit muutti meille. Nyt vain pitää päättää mitä niistä tekisi. Olohuoneeseen ajattelin uusia tyynynpäällisiä. Pitää vielä vähän miettiä...
Kukat on tulossa mekkoon jos vain suinkin saan kankaat riittämään. Pingviinistä ajattelin lakkia (pitää vielä miettiä) ja kirafista mietin puseroa. Kissa-sieni kankaasta saadaan P:lle pipo ja vihreä siili pul kangas pääsee hoitoalusta testailuihin :) Kaikille siis käyttöä ja suurin osa sellaisia joita olen himmoinnut mutta en ole raaskinut ostaa. Oli hyvä tuuri että vaihtarit oli tuossa muutaman sadan metrin päässä meidän kotoa niin päästiin käymään :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti