Tulipahan tilattua tavaraa sieltä pomp de lux:n kutsuilta :)
kuvasta puuttuu housut joissa oli reikä edessä ja ne vaihdetaan sekä pusero joka on vielä vaarilla kun hän halusi tilata jouluksi puseron Pepille :)
Sukat ovat ihka omat, mutta legginssit, pusero sekä mekko on kutsuilta tilattuja. Aivan ihanat päällä. Pehmoiset ja joustavat. Voin suositella kaikille näitä vaatteita. Nättejä vaikkei olekaan väriä ja vauhtia. Ihanan rauhallisia vaatteita väri painotteisen vaatevaraston keskelle.
keskiviikko 3. lokakuuta 2012
perjantai 28. syyskuuta 2012
Vauva-aikaa osa 2
Nonni, tulossa on kuva täyteinen postaus :) Toivottavasti jaksatte selailla sillä nyt tulee läjä vauva aikasia kuvia :)
Kuten jo aiemmin mainitsin, meillä oli koliikki vieraana talossa. Ja kun tuli isin vuoro kannella niin voin sanoa että 70% varmuudella se löyty tietokoneen edestä pelaamasta peliä vauva olalla joko näin niinkuin alimmaisessa kuvassa tai vauva rauhassa katselemassa maisemia isin olalta. Tuli isistä mestari pelaamaan ampuma pelejä yhellä kädellä :) Ja jos tämä ei auttanut niin sen loppu ajan heidät löysi kävelemästä edestakaisin pitkin olohuonetta (minun ja telkkarin välistä) erilaisilla tyyleillä. Olalla, sylissä selällee, sylissä mahalleen, sylissä kyljelleen, selkä mahaa vasten, maha- mahaa vasten... ymmärrätte varmaan... ;)
Onneksi talossa oli kaksi helpottajaa. Löysin äitini kanssa kaupasta iiiihanan koliikki keinun josta Peppi tykkäsi ja jota äiti rakasti ;)
Turvakaukalo oli myös yksi hyvä paikka. Alemmassa kuvassa ollaan taisteltu monta pitkää tuntia aamulla vatsavaivoja vastaan ja mikään ei auttanut. Lopulta haalasin kaukalon sohvan eteen, laitoin itselle telkkarin päälle (alkoi jo vähän korvissa soimaan ja ihmistä väsyttään) ja keikutin jalalla vauhtia. Ihanan tyyni ja rauhallinen lapsi istua nökötti sekunnissa edessäni. ihan paras laite! Kuva on otettu heti rauhottumisen jälkeen, tumputkin lentäny matkasta.
Kaukaloa on myös heijattu ja lennätetty jos mihin suuntaan että vauva saatiin hiljaiseksi ja tyytyväiseksi. Isillä käsivoimat kasvo (minä katselin vierestä ;)
Eka elokuva kokemus tuli 4 kuukauden iässä vauva kinossa :)
Kahden kaverin kanssa mentiin. Vielä ei osattu istua niin vedettiin lunkisti pötkölleen tuohon tuoliin. Oli muuten mukava paikka. Käytiin vissiin neljä kertaa (kerran kuussa on näytös). Paras paikka oli ehdottomasti eturivi. Penkin eteen saattoi levittää viltin, levittää läjän leluja ja laittaa lapsen siihen maahan leikkimään sillävälin kun äiti katsoo vieressä elokuvaa (niskat vääränä). Penkki toimi napostelu pöytänä kun itse istui lattialla. Kävelemään oppimisen jälkeen tämä jäi meillä kun ei enää tahdottu salissa pysyä :)
Aulassa oli mikrot ja vaipanvaihto paikat ja teatteri tarjosi vaipat ja vaipit ja aina oli jotain piltti maistiaisia ja muita kojuja aula täynnä kun sinne mentiin. Pussillinen tavaraa lähti joka kerta mukaan sisältäen pilttejä, esitteitä, lautas alustoja ym pientä kivaa :)
Tässä meidän yksi lempi kanniskelu muoto. Eihän tuo järin mukavalle näytä, mutta Peppi viihtyi tuossa asennossa ihan huippu hyvin. Kai tuossa sai päästellä maha kuplia rauhassa liikkeelle ja olla pikku kippurassa isin sylissä... Vauvat on välillä hassuja :)
Mutta uni tuli ja huuto hiljeni melkeinpä aina tässä asennossa.
Kun aikaa meni eteenpäin niin koliikki antoi periksi ja meille saapui iloinen hymytyttö tilalle :)
Pään nostoja harjoiteltiin. Lempipaikka oli telkkarin ääressä. Sitä oli kiva tiirailla aina salaa jostain kulmasta. Jotenkin aina pääsi kääntämään ittensä tai päänsä niin että näki telkkarin vaikka ensin laitettiin niin että ei sinne pääse kurkkimaan. Mutta minkäs teit kun se oli ainoa aavempi tila meidän asunnossa mihin voi lapsen ja viltin survaista :)
Tämä alempi kuva on yksi minun lemppareista. Kuvan laatu ei ole kovinkaan hyvä kun vanhalla puhelimella otettu, mutta aina kun Peppi katsoi mua noin niin se tunki suoraan sisälle tuo katse. Peppi tekee edelleen niin ja näyttää ihan samalle sen tehdessään ja minulla tuntuu mahan pohjassa asti kun se katse tunkeutuu. Kai tiedätte tunteen josta puhun? Etten vaan houraile ittekseni ;) Ihanuus se on jokatapauksessa.
Hassua kun en muista että Pepillä olisi ollut koskaan kunnon makkaroita missään kun aina ollut laiheliini (paitsi kasvoista vähän pyöryläinen;) niin onhan tuolla jalassa ihan selvä vauva makkara :D
Ensimmäinen joulu meni lahjapapereita rapistellessa. Mikään lahja tai vieras tai muu ei vetänyt vertoja paperille. Aivan kamala riemun kiljahtelu tuli kun Peppi näki paperit ja pääsi tutkimaan pahvilaatikkoa joka oli kukkuroillaan ihanaakin ihanempia papereita :)
Ensimmäisen kerran kauppakärryjen kyydissä :) Kyydissä oli myös turvakaukalo jos olis pieni väsähtänyt, mutta hyvin jaksoi koko kauppareissun. Oli niin paljon ihmeellistä kateltavaa kun näki pystystä kerrankin mitä tapahtuu :)
Sellaista meillä ennenmuinoin kun taloa hallitsi vauva. Nyt ollaan siirrytty uhman täyteiseen taapero arkeen ja meno on jokseenkin yhtä kaaoottista edelleen välillä, mutta edelleen porskutetaan yhdessä eteenpäin ja kaikesta on selvitty toistaiseksi :)

keskiviikko 26. syyskuuta 2012
Piilo
Peppi on keksinyt että lelulaatikon kun tyhjentää (kaikki tavarat nakellaan olan yli pitkin olohuonetta) niin siitä tulee oiva istumis paikka. Telkkari on samalla seinällä heti laatikon vieressä niin kappas kummaa kun siitä on kiva katsoa telkkaria :)
Ilmeitäkin vähän kehiin ;)
Ei meille sen kummempaa :)
Ilmeitäkin vähän kehiin ;)
Ei meille sen kummempaa :)
tiistai 25. syyskuuta 2012
Next
UUUUUUUUUUUUUUUIIII!!
Nextin nettikauppaan on tullut uutuuksia. Ihania joulu aiheisia juttuja ja jotain muutakin. Muutama herkku löyty... jaa-a. Just ostettu toppaa reippaalla kädellä, mutta kai sitä aina jostain nipistää rahaa pariin puseroon? ja housuja tarvii aina? Sukat kuluu kovaa vauhtia ikiliikkujan tapasella taaperolla...?
;)

Odottelua
Meillä oli pomp de lux kutsut. Piti ostaa vain paita tai kaksi....
paketti ei ole vielä saapunut, mutta voin vakuuttaa että siellä on enemmän kuin yksi tai kaksi paitaa.
Onneksi oli mummo ja jopa vaarikin jotka halusivat ostaa jotain joululahjaksi niin ei itselle tullut ihan niiiin hintavaksi kuin ensin pelkäsin. Mutta tarviihan lapsi vaatetta. Tarviihan? Kyllä meillä ainakin. Siihen malliin pyykkikori on jatkuvasti täynnä. Onni on omistaa rymyävä ja sotkeva tyttö lapsi :D
Vieraita ja itse pitäjää odoteltiin hartaasti. Niin tyttö kuin lapsikin. Epäilen kyllä että me odoteltiin ihan eri asiaa. Minä iiihania vaatteita ja Peppi lähinnä mummua, sukulaisia ja leikkikavereita. Mutta mitäs pienistä ;)

maanantai 24. syyskuuta 2012
Apulainen
Peppi on alkanut innostumaan auttamisesta ruuanlaitossa. Tykkää kaataa kananmunat yms kuppiin ja vatkata sen jälkeen. Tehtiin yksi ilta lättyjä ja olihan kertakaikkisen innokas apuri mukana :)
Ostettiin tänään pikku essukin Pepille niin ei tarvi aina varoa vaatteita tai olla heti vaihtamassa puhtaita kun on leivottu tai tehty jotain muuta. Essusta ei ole kuvaa, mutta on sellainen finlaysonin punainen norsu essu. Se kuosi on aika suosittu pussilakanana nyt blogeissa :)
Meillekkin on sitä mietitty, mutta toistaiseksi ei olla vielä ostettu. Onhan se kyl aika herkku, varsinkin kun joulu on tulossa.

![]() |
| Pitäähän se haistaakkin miltä taikina haisee :) |
lauantai 22. syyskuuta 2012
Ulkoilua
Ollaan oltu ulkona. Varsinkin nyt kun hoksattiin eräs pikku metsä kaistale josta saa taivaallisia mustikoita :) on siellä puolukoitakin, mutta ne on ihan minimaalisia ja Peppi ei niistä tykkää niin ollaan pysytty mustikka linjalla. Paikka on meidän kerhon vieressä. Sinne pitää ajaa autolla niin ei olla käyty kuin kerran viikossa, mutta aina kerhon jälkeen käydään ensin hetki leikkimässä koulun pihalla josta sitten siirrytään mustikoita popsimaan suoraan maasta :) Että onkin hyviä itse poimitut. Aina ollaan otettu mukaan iltapalalle ja aamu puuroon laitettavaksi. Jos ei ole pakaste rasiaa niin paperiliina käy siihen hommaan myös oikein mainiosti.
Peppiähän ei meinaa yleensä saada sieltä metsästä ulos kun se söis siellä vaikka koko loppu päivän niitä vähäisiä mustikoita mitä sieltä vielä löytyy (joku muukin on vissiin hokassut sen paikan).

Puistoissa on tullut myös käytyä jonkin verran. Ollaan kyllä päästetty puistoilu retuperälle eikä olla käyty kovin tiheästi ulkona. Johtunee osin kerhoista ja ryhmistä jotka ovat aina aamupäivisin ja sitten iltapäivisin on ihan vaan laiskuus tai muu kiire hyökännyt kimppuun (minulla ja mikolla on iltaisin liikuntaa kolmesti viikossa). Pitänee skarpata kun onhan tuo ilma ihana tuollaisena raikkaana. Tuulettuu pää kunnolla. Kunhan vaan pukee tarpeeksi päällensä. Niskasta kiinni ja ulkoilemaan siis ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)