keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Vauva aikaa osa 1

Elikkäs näyttää siltä että meidän kuvat ovat saavuttamattomissa vielä hyvän hetken niin alottelenpa tätä postausta kuvilla jotka ehdin siirtää ennen nassin pois menoa :) Ja aloitetaan iiiihan alusta.
Osa 1 siis...

Peppi syntyi vähän jälkeen lasketun ajan 2010 hellekesällä heinäkuussa. Meillä kävi tuuri kun oltiin nukuttu hyvä yö (minkä lajan vispaukselta olin saanut) ja aamu oltiin saatu herätä normaalisti. Peppi päätti ilmottaa tulostaan vasta puolilta päivin ja silloinkin vaan potkimalla kalot auki (keskellä kauppaa). Mentiin siis sairaalaan kaikessa rauhassa ootteleen Peppiä. Tyttö tulikin saman päivän iltana syliin asti. Saatiin perhehuone eli isi oli mukana alusta asti.



Peppi kellastu alussa joten joutui olemaan vuorokauden sinivalosaa. Sidettä ei saanut ottaa pois silmiltä ollenkaan joten Peppi oli sokkona vuorokauden läpeensä (julmaa ja täysin tarpeetonta). Onneksi ei tarvinut sen kauempaa olla ja päästiinkin kotia heti sen jälkeen (meidät heitettiin periaatteessa ulos ja kyseltiin koko ajan että eikö olla jo lähetty kun seuraava olisi jo tulossa)


Kotona otettiin vähän takapakkia kun Peppi oli syönyt sairaalassa pelkkiä luovutusmaitoja ja mitä minulta sai ja kotona sitten alettiinantamaan heti kaveriksi korviketta (ei saanut tarpeeksi minulta) niin heti seuraavana päivänä oli maha ihan kamalan kipeä Pepillä ja sitä valitteli niin ettei meinannut saada nukuttuakaan. Onneksi se sitten kuitenkin rauhoittui. Olisikohan Peppi ollut parin viikon ikäinen kun luin jotain juttua ja siinä joku sanoi että tasan viiden viikon iässä heillä oli alkanut koliikki. Vitsailin sit isille että mitä jos meilläkin alkaa koliikki just tasan viiden viikon iässä. Vitsinä sit naureskeltiin. Ei naurattanut enään kun Peppi täytti viisi viikkoa...

Meille kotiutui siis koliikki. Yöt isi kantoi kannettiin vuorotellen itkuista vauvaa jolla maha oli kamalan kipeä. Inhottavaa kun ei osaa auttaa. Käytiin kylvyssä hyvinkin useasti, turvakaukalossa heijattiin, mahallaan pidettiin, jumpattiin, kannettiin pystyssä, kannettiin mahalleen, heijattiin, pompittiin. kokeiltiin kaikki keinot mitä neuvottiin. Jopa auto kyytiä yhtenä erittäin epätoivoisena yönä. Kyllähän se sinne nukahti mutta heräsi kun auto pysähty. Jäi viimeiseksi kerraksi. Mutta lopulta koliikki helpotti ja saatiin tyytyväinen tyttö takaisin :)


Peppi tosiaan syntyi kesällä. Sairaalassa oli päällä perus vaatteet ja siinä päällä villavaatteet (siellä kyllä oli ihan pirullisen kylmä kun ilmastoinnissa oli joku vika) niin en sitten osannut oikein pukea Peppiä ulkona. Sisällä oli hihaton body sillä meillä oli  KUUMA. Aivan järetön helle sisällä. Ulos kun lähettiin niin puin yleensä Pepille pitkähihaisen, pitkälahkeiset ja lakin päähän. Niin ja tietysti sukat jalkaan. Ehkä vähän liikaa. Ottaen huomioon että matkusti vaunuissa pehmeässä kantokopassa kannen kanssa. Jouluna vasta tajusin että se kantokassi on oikeasti toppaa... Ei ihme että Peppi muutamaan kertaan valitti oloaan kärryissä. En kyllä enään koskaan ostaisi sellaista koppaa. Ei siitä tiedä mitä sinne pukee päälle.

Kuva ekan neuvola kerran jälkeen. Neuvolatäti sanoi vähän hymyille että kyllä se lapsi vähemmilläkin pärjää. Housut oli vuoritettu :D eipähän tule kylmä pienellä ;)

Meillä Peppi on nukkunut alusta asti omassa sängyssään. Ei äitiyspakkauksessa, ei hienoissa kopissa tai kehdoissa eikä meidän vieressä. Hyvin on mennyt eikä ole mitään ongelmia ollut. Olihan se sänky iso vielä pienelle, mutta kyllä se siellä meni peittoon käärittynä. Joskus toki nukkui meidän sängyssä kun olin nukahtanut kesken yö syötön, mutta siirsin aina takaisin sänkyyn kunhan heräsin.


Jos jotain tavaroita pitäisi hehkuttaa vauva ajalta niin ne olisivat ehkä koliikki keinu sekä auton turvakaukalo (jalalla voi antaa vauhtia tai heiluttaa koko käsivarsien varassa niin johan rauhottuu ;)
Tuttipullot ja juuri se oikea tutti (kokeilin oikeasti KAIKKI läpi kunnes viimeinen malli kelpasi) Olivat kyllä korvaamattomia kanssa.
Rintapumpun kyllä ostaisin paremman. Meillä oli aventin käsikäyttönen ja se vuosi ja valskas ja pisti paljon maitoa hukkaan eikä oikein muutenkaan toiminut niinkuin piti vaikka uutena ostettiin ja välillä saatiin jopa uusia osia siihen.

Mutta tällaista meillä ihan pikku vauvana. Toinen osa siis tiedossa kunhan saadaan kuvia tähän koneelle :)


maanantai 17. syyskuuta 2012

Sovittelua

Meillä osataan sovitella :) ehkä se on merkki siitä että on muutamassa kaupassa tullut pyörittyä näinä kahtena vuotena? :D
on mukavaa kun Peppi hoksaa jonku ihanan vaatteen ja alkaa sovittelemaan sitä päällensä, heiluu vähän ja  keikailee :) Pienestä se on lähdettävä. Kun ollaan hyvällä tuulella niin saan mallailla ja kokeillakkin vaatteita, mutta huonona päivänä ei sitten ollenkaan. Silloin ei tosin kokeillakkaan mitään ellei ole ihan pakko (esim toppavaatteet).
Saa nähdä kuinka kauaa saan valita kaikki vaatteet. Nyt jo Peppi päättää jotain valintoja. Esim tänään päätti että otetaanko pinkki vai vaaleanpunainen huivi. Peppi halusi pinkin ja minä vaaleanpunaisen. Otettiin siis molemmat :D Onneksi ei ole huivit kalliita, muutama euro meni eikä kyl harmita että otettiin kaksi. Tulee käytettyä, ovat nättejä, olen etsinyt jo hyvän aikaa tuollaisia huiveja ja oli halpoja :)

  tarkastellaan
 sovitetaan
Katsastetaan uudelleen ja tarkistetaan hinta (viidenkympin paikkeilla O.O )

Ja huomatkaa ihanat helmet jotka on itse valkattu taustalla näkyvästä hyllystä :)

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Toppavaatetta

Niiden kanssa olen pähkäillyt viime aikoina. en tykkää oikein msitään mitä nyt on saatavilla. Ongelma siis. Mutta yhtäkkiä iski tajuntaan että haluan ruskean puvun Pepille. Nyt on siis huudossa ruskea puku ja toivon todella että se saadaan :) tänään käytiin kaupassa testaamassa kaksi-kolme haalria ja neljä takkia ja tarkistamassa koko asia. Siihen vaadittiin pari keksiä ja rusina rasia :) mutta ompahan testattu. Vielä toinen puku tarvittaisiin. Joko haalari tai takki ja housut. Pitäisi olla jotain vähän tyttömäisempää. mieluiten vaaleanpunaista, mutta jostain syystä sellainen yleinen hempeä ihanuus väri on kiven alla. Ei sitten missään! Ihan kökköä. Onneksi kuitenkin on vielä aikaa etsiä ja miettiä :)
Laittelen kuvia kunhan (toivottavasti) voitamme huudon ja haalari kotiutuu meille :)
Sitten ei muuta kuin asusteita kattelemaan (JIPPII!!) :D

Onko tietoa onko esim. Mololla ollut vaaleanpunaista tai jotain nättiä pinkkiä? ei kirkuvan värisiä :)

ps. Toivepostaus venyy sillä kaikki kuvat ovat nassilla ja nassi otettiin poissa seinästä eli en pääse käsiksi kuviin. Ihan vain pikkuisen hidastaa tätä hommaa. Tulossa, mutta viivästyy aiottua enemmän.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Karkki monsteri

Sellainen asuu meillä.
Päätin käydä aamusta suihkussa ja jättää Pepin kattomaan piirrettyjä (ekaa kertaa testasin et toimiiko näin). Annoin syvän lautasen ja sinne kolme muumi keksiä, vettä mukiin ja asetin tytön sohvalle ja kerroin että käyn äkkiä suihkussa. Siihen se jäi onnellisena istuskelemaan.

Kaikki meni hyvin siihen asti että aloin laittaan hoitoainetta, keittiön puolelta (vessan toisella puolen on olohuone ja toisella keittiö) kuului kolahus. Arvasin että penkki siirty tasoa vasten. Aloin laittaan saippuaa, kuulu tum, tum, kaapin avaus. Aloin suihkuttaa ja kysyin et missä Peppi, eihän vaan karkki kaapilla? "TOO!" (=joo). Erittäin tukahdetulla äänellä kuulu vastauksia. Käskin sitten tulla pois sieltä. Kuulukin ääni että pois tultiin, mutta sitten kuulu sellanen ääni mikä tulee kun koko karkki paketin kaataa pois laatikostaan. Juu... ehkä se suihku oli sit siinä.

Pika kuivaus ja kysymään et mitä tekee. Oven kun avasin (oli raollaan kokoajan) niin lattialla edessäni makasi iso paketillinen nalle puh hammaspastilleja... Pikku miettiminen että eikös tuo paketti ollut just ihan täynnä. Kysyin mitä Peppi tekee ja voisiko tulla käymään. Silmin nähden iloinen tyttö tuli lautasensa kanssa joka oli täynnä pastilleja. Juup, kuppi pois tytöltä, kaaaaamala loukkaantumis itku ja nyyhkiminen, karkit takasin laatikkoonsa (yksi pepille) Ja selitys ettei itte saa käydä hakemassa mitään herkku kaapista.

Tää oli toka kerta kun näin käy, ekalla kerralla oli kyynärpäätä myöten muumi keksi laatikossa. Ehkä on aika vaihtaa herkku kaappi ylemmäs. Tai pultata kaikki penkit paikoilleen... hmm... :)

Kuva ei liity mitenkään tähän asiaan, mutta piti laittaa kun toi on sellanen ihme koodari että kaikkien koneiden kimppuun käy :)
Meijän pikku kooderi :)

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Ranua

Käytiin kesällä siellä Ranualla ja on ihan jäänyt tekemättä postaus siitä, hups...
Asia korjataan siis pikimmiten.
Matkaan lähdettiin aamusta. Ideana oli että Pepin päiväuni aikaan tullaan sit takasi niin se saa nukkua ne autossa.


 Saukkoa ei nähty, mutta sen altaassa oli paljon katseltavaa. Ainakin minun ja Pepin mielestä ;)

 Sitten pienet veryttelyt ennenkuin itse seikkailu alkaa.
Peppi tosiaan juoksi koko jutun ympäri. Vauhdikasta siis :)

 Jääkarhu oli se mitä minä ehkä eniten odotin. Harmi vain kun pikku karhu ei enään ollut niin järin pieni.



Siellä ne menee

 Välillä piti kerätä vähän pikkukiviä


 Tyttö karhulla oli oma yksityinen pore-allas :D Se tollotti suoraan kameraan.. vähän karmivaa tavallaan.

Viimeiseksi käytiin vielä ratsastamassa aasilla :)

Mukava reissu oli ja väsynyt palaaja oli auton takapenkillä nopeasti.

torstai 6. syyskuuta 2012

Huono päivä

Tidättekö sellaiset päivät jolloin mikään ei onnistu ja kaikki kaatuu päälle?
Mulla on sellainen viikko nyt takana. Mikään ei onnistu, kaikki pitää tehdä vaikeimman kautta, kelan kanssa on tapeltu, yli vuoden metsästämäni iki ihana ja rakastamani paita (valkoinen) päätyi pyykkiin punaisen takin kanssa ekan käyttökerran jälkeen, inhat finnit hyökkäs kimppuun, reseptit on hukassa enkä saa rasvoja itselle ja tytölle joten ollaan ruti kuivina ja se inhottaa lisää, ostin kankaan ja vasta kotona huomasin että myyjä oli leikannut puolet pienemmän mitä sanoin haluavani, tavarat putoilee ym kaikkea kivaa pientä. Ei siis mitään dramaattista, ei suuren suurta, mutta sellaisia että kun niitä tulee useasti, kerran päivässä vähintään pitkän aikaa, niin ne alkaa ottamaan pannuun ja tuntuu kuin mikään ei onnistuisi enään.
Olenko ainoa josta tuntuu tälle?

Ehkä se tästä :)
Lämmintä teetä, voisarvi, viltti ja disneyn tuhkimoa sohvan nurkasta. sillä kai ne kaikki korjaantuu.

Tänään oli tällainen päivä:



Mutta onneksi on aina huominen ;)

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Käveltiin yhtenä päivänä puiston läpi ja puron kohdalla osu silmään jotain oranssia. Piti mennä katsomaan.

 Jotkut olivat taiteilleet hienoja pikku patsaita pitkin puroa. Puro jatkuu tuosta vielä eteenpäin pitkälle ja näitä ukkeleita näkyi joka puolella.

 Peppi odotteli kiltisti kun kuvailin :) Mussutti ajan kuluksi leipä palaansa jonka oli käynyt nyysimässä kerhon pöydältä juuri ennen lähtöä (ihan liian pitkä tyyppi jo kun yltää joka paikkaan).