Oma lokero oli siellä valmiina odottelemassa kun saavuttiin eka päivänä. |
Aloitettiin tiistaina yhdessä ja perjantaina jäi yksikseen 2,5 tunniksi oleilemaan. Hain pois ennen päiväunia. Yllättävän hyvin on mennyt. Muutamat itkut on tullut, mutta kaikki silloin kun minä olen ollut paikalla. On myös tullut jokunen harmistus kun ei ole vieras täti ymmärtänyt tai on säikähtänyt tätejä. Järkytty kun täti pyysi hetkeksi pois tyynyleikeistä että keräisi piirrustus välineet ensin pois. Peppi kyllä keräsi muutaman pyynnön jälkeen mutta tuli sen jälkeen kamalan itkun kanssa mun syliin. Pientä alkukankeutta, mutta yllättävän hyvin kuitenkin mennyt.
Muisti soittaa monta kertaa isille kuulumisia <3 |
Perjantaina siis jäi yksin. Vein vähän myöhemmin ja jätin eteiseen odottelemaan ulosmenoa. Heipat sanottiin ja vähän näytti orvolle siellä eteisessä, mutta jäi hyvin. Meiltä näkee päiväkodin pihaan periaatteessa niin näin kuinka Peppi käveli pihalla ja pomppi menemään, unilelu peitto tiukasti kädessä. Ei ollut kuulemma luopunut takistaan vaikka päviä oli lämmennytkin (tarhatäti epäili että koska minä olin sen pukenut niin sai siitä vähän turvaa). Yhtään itkua ei kuulemma ollut tullut ja kun sitten päivällisen jälkeen menin mummon kanssa P:tä hakemaan niin olihan työ saada se tyttö ulos sieltä leikkihuoneesta :D Olisi jäänyt leikkimään pojan kanssa pikkuautoilla automatolle mieluummin :) Hyvin siis lähtenyt tämä ura käyntiin. Kotia mennessä kävi kierroksilla ja kotona oli mitä iloisin pikkutyttö.
Ensiviikolla aletaan sitten harjoittelemaan päiväunia ilman minua.... se jännittää minua kaikkein eniten sillä tähän mennessä myös minun kanssa on tullut itku siellä nukkarissa ollessa. Toivottavasti menee hyvin. Kunhan tottuu päiväkodin rytmiin niin olo ja elämä varmasti helpottuu, meillä molemmilla :)
Kaikilla päiväkodin lapsilla on liivit aina päällä ulkona. Vähän on isoja ja aikovatkin keksiä jotain noiden tilalle tai jonkun kiinnitys homman ettei ihan valus kokoaikaa.
Siellä se pieni menee... |
Pakko kysyä, et mistä sä ostat noita ihania kankaita? :)
VastaaPoistaAika paljon tulee ostettua fb:n kangashamsterit ryhmästä tai kangashuutokauppa ryhmästä. Loput tulee sitten ihan vaan nettikaupoista. Esimerkiksi versonpuoti, käpynen, royaltuotteet, sashop... ja siinä vain murto-osa mistä ostelen :) Kannattaa liittyä myös esim saumanvara ryhmään fb:ssä niin siellä saa katsella muiden ompeluita, apuja pmpeluun ja kangaskaupat kertovat omista uutuuksistaan ja aleistaan siellä. Ihana ryhmä kyllä kaikenkaikkiaan :)
VastaaPoista