Olen lähdössä ensi lauantaina naisten joulumyyjäisiin äitini kanssa. Sanoin että P lähtee mukaan sillä isi menee ehkä osteleen vaatteita vaarin kanssa. Totesin että ehkä voi isi jäähä aamusta kotia että ehin nopiaa käydä pyörähtään myyjäisissä ilman P:tä. Pohdin myös ääneen että ehkä voisin jopa olla niin hurja että kysyn josko isi ja vaari ottaisi P:n mukaan shoppailemaan... juu ei. Molemmat oltiin mummun kanssa samaa mieltä.
Mutta miksi? Minun shoppailut on sitä että
A) Menen P:n kanssa kahdestaan shoppailemaan mikä tarkoittaa isoa eiei:tä aikuisten vaatteiden puolelle kun en sinne asti pääse ilman kamalaa tylsyyden valitusta tai joka piakkaan juoksevaa monsteria TAI jos ehdinkin katsomaan ja valitsemaan jopa sen oikean koon niin vaihtoehtoina on joko ostaa tuote, kokeilla kotona ja palauttaa mahdollisesti kaikki TAI mennä sovituskoppiin ja köyttää taapero huutavana kärryihin ja hokea että äiti on nyt toooosi nopia TAI sovittaa vaate ja kuunnella korva tarkkana että missä se täys tuho nyt menee. jos ääntä ei kuulu niin sitten on mentävä kaupan vaate päällä (mitä luultavammin kylläkin ilman mitään järkevää rihman kiertämää) katsomaan ja etsimään sitä täystuhoa että missä se tällä kertaa taapleeraa. Kun sen saa palautettua aisoihin niin pitää olla supernopea jos haluaa sovittaa loppuun. Viereiset kopit toki on kivoja, ei siinä, mutta ei nekään kauaa viihdytä. Ja auta armias jos viereisessä kopissa on joku niin ihan varmasti lapsi käy kurkkaamassa iloinen virne naamallaan että kukas se siellä on.
B) Otan jonkun mukaan (P:n lisäksi) ja menen kauppaan, valitten kokoja, otan omani ja menen sovittamaan (kaikki hyvin minun osalta, kaveri tosin juoksee pää kolmantena lapsen perässä ja koittaa minimoida tuhoja). Kun saan omat vaatteet pois, vetää ihana suloinen lapseni verhon auki kun seuraaja ei ole pysynyt vauhdissa. Kiva. Saan kokeiltua tarvittavat vaatteet mutta ekan kaupan jälkeen seura on jo niin poikki ja lapsi juossut itsensä kiukkuun että kaikki ne loput kaupat ja vaihtoehdot saakin siis jäädä ihanasti vilkuttelemaan näyteikkunoihin.
C) Olen kaverin kanssa liikenteessä jolla myös on lapsi. Lapset juoksee pää kolmantena jokainen eri suuntaan (varsinkin se liukuportaikko vetää puoleensa) ja me äidit koitetaan nopeaa katsoa lasten puolen ja kaikki tarvittavat välttämättömyydet sieltä ja samalla pää käy niin nopeaa tahtia rekiltä lapsiin ja takaisin että päässä huimaa jo ensimmäisen vartin jälkeen. Korvat on kuin mitkäkin super vastaanottimet kun yrittää kuunnella että missä mennään ja eihän kuulu ylimääräisiä kilinöitä ja kalinoita.
Ei siinä, minä nautin myös tällaisesta shoppailusta. Otan mielelläni lapseni mukaan. Otan mielelläni seuraa mukaan lapseni lisäksi, mutta olisihan tuo tietenkin ihan kiva jos välillä isikin saisi tietää minkälaista shoppailu lapsen kanssa oikeasti on (ilman äitiä).
Josko sitä kerran laittais sen lapsen sinne isin shoppailu reissulle mukaan ja antais vähän kurkistusta millaista se meillä on? hmm... Osaako isät sitten vain kieltäytyä paremmin siitä ihanasta seuralaisesta? Vai onko isin ja lapsen shoppailu helpompaa? erilaista?
Onneksi on nyt kahden vuoden kokemus shoppailusta lapsen kanssa ja vauhti on lähtenyt pikkuhiljaa kasvamaan niin on ehtinyt tottua tuohon touhuajan menoon. Ehtinyt oppia kikan jos toisenkin tässä vuosien varrella. Ja oppinut ennenkaikkea että ei se lapsi mene rikki tai mene hukkaankaan jos päästän sen sinne hyllyn toiselle puolen isolla äänellä juoksemaan. Kuulenhan minä sen silti :) Ja ne jotka ajattelee että heidän shoppailu menee pilalle minun huutelevan ja iloisesti kiljahtelevan lapseni takia niin miettikää sitä huudon, kiljumisen ja karjumisen määrää (miljoona kertaa kovempaa ja pistävämpää) jos sidon lapsen kärryihin vasten hänen tahtoaan ja jatkan shoppailua teidän seurassanne. Kyllä, jatkan shoppailua. Minullakin on oikeus siihen ja en aio hautautua neljän seinän sisään siihen asti että lapseni kasvaa kauppa kelpoiseksi aikuiseksi :)
Ps. Tämä herjaa mulle taas kuvista joten kaavailtu kuva jääkin tällä kertaa saamatta :/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti