perjantai 20. syyskuuta 2013

Savaway

Osallistun aina välillä fb:n ompeluryhmän haasteeseen, Savaway haaste. Tarkotus on siis tehdä annetun idean perusteella kahdessa tunnissa tuote. Vaate, asuste, sisustustuote tmv. Oon tähän mennessä tainnu tehä aina vaatteen.
Yhdesti jopa itselleni kun oli haasteena kaava. Meille lähetettiin testi käyttöön aikuisten kaava joka on nyt sitten tullut kauppaan myyntiin Linneaan (nettiin). Perus kaava josta saa muokkaamalla ihan mitä vaan, hupullista, tunikaa, lyhyttä, t-paita, pitkähihanen, 3/4 hihoilla, vetoketjulla, napeilla, rypyillä, perhoshihoilla... voisin jatkaa listaa pitempäänkin, mutta ehkä idea selvisi :) Ihan loisto kaava.

Mutta siis, viimeviikon sawassa piti hakea ideaa joltain toiselta ompelijalta. Minä sain ideani täältä.
Aikaa oli siis sen kaksi tuntia. Pitsiä ei kotoa löytynyt niin käytin kirpparilta ostettua hamekangasta jossa on ihanaa kirjailua pinnassa (ei oikeen näy kuvissa). Koira kangas tuli paketissa ja se piti sisällyttää ompeluun. Hameen tein kahentunnin ulkopuolella ja paitaankin sain menemään 2,5h kun hihojen ja helman kääntämiset meni yliajalle.

  
 
 Hameesta ei ole sovituskuvaa mutta se yltää (toivottavasti) polvien yläpuolelle ja siinä on ommeltu vain sivusaumat ja helman käänne uudestaan. Resori ja sen sisällä oleva kuminauha oli valmiista hameesta. En ole päässyt kokeilemaan hametta vielä P:lle niin ootan jännityksellä ekaa käyttökertaa :)


keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Uudet verhot


Näitä odotettiin pitkään, mutta nyt ne on ikkunassa :)
Kuva on otettu yömyöhään niin siksi on hämärät. Valkoinen pohja jossa mustalla pandat ja turkoosi ilmapallo kädessä. Niiiiiin ihanat. Ja noi pandat ei ole mitään kauheen pieniä. Isoimman pandan koko on 21,5cm :)


sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Vielä pehmoja


 Tein vielä pari pikkuista pehmoa pandan matkaan tuossa jokin aika sitten.


 Tällaiset pikku kaverit pienille potilaille. Harmaa on edestä ihanan pehmoista neulosta ja takaa trikoota ja vihreä on edestä ja takaa velouria. Pehmoiset halikaverit siis :)


Keräykseen tuli yhteensä yli 200 pehmolelua kahdessa viikossa. Ensimmäiset pehmot pääsivät heti pikku potilaiden käteen kun panda ne vei perille.

Ihana kamppanja ja toivottavasti saan osallistua vastakin tällaiseen.


Tällaista täällä on sitten nyt viimeaikoina hommailtu:



 :)